keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ru Fus - Ru Fus (2014)

Sain käsiini kasan italialaisia promolevyjä, joiden joukossa oli Ru Fus -nimisen stoner rock -yhtyeen esikoisalbumi. Nimikkoalbumi on viime vuoden satoa tältä kolmen hengen sorakitarabändiltä. Taustatietojen puutteessa yhtyeen alkuhistoriasta oli mahdotonta mennä sanomaan mitään, joten yhtyeen materiaali oli otettava vastaan täytenä yllätyksenä.

Yllätys olikin suhteellisen positiivinen, kun levy käännähti ensimmäiset kierroksensa soittimessa. Suttuinen ja pörisevä kitarasoundi muistutti melko paljon Kyussia eikä laulajankaan suoritus ärhäkimmillään kaukana tuosta stoner rock/metalin kruunaamattomasta kuninkaasta ollut. Stonerin sukulaisgenreä doomiakin kuullaan hetkittäin ja mausteena on jonkun verran grungeakin. Jotkin melodiakulut ja lauluäänessä olevat vibat tuovat mieleen Kurt Cobainin ja Nirvanan.

Levyn terävintä kärkeä kuvaavat hienosti avausraita Fader Up & Down, Joker sekä erinomaisilla kitaroinneilla varustettu Dead Set. Viimeisenä mainitun tunnelmassa on havaittavissa hivenen verran psykedeelisiä sävyjä, joita olisi toivonut albumille enemmänkin. Nirvanasta muistuttavat kevyemmät ja puhtaalla kitarasoundilla väritetyt biisit People As People sekä Fragments of Asteroid. Doomahtavia sävyjä maalaillaan kappaleessa Outside Now.

Ru Fusin albumi on esikoiseksi melko varmaa ja tukevaa tavaraa. Neljäänkymmeneen minuuttiin on saatu ahdettua tarpeeksi vaihtelua ja meneviä ralleja. Toteutuskin on purevaa, joskin jonkinlaista rohkeutta ja ennalta-arvaamattomuutta olisi voinut olla mukana enemmänkin. Esikoislevy on kuitenkin hyvä näyte siitä, että yhtyeellä on potentiaalia ja ehkä tulevaisuudessa Ru Fusilta voidaan odottaa ainakin joltain kantilta katsottuna merkittäviä stoner rock-albumeita.

3,5/5



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti